Ravinto

Koira on sekaravinnon syöjä. Se tarvitsee hyvälaatuista ruokaa, jota annetaan vähintään kaksi kertaa päivässä. Ruoan määrä riippuu koiran koosta, iästä ja aktiivisuudesta. Muista, että lihava koira saa helpommin erilaisia sairauksia ja lihavana sen on tukala olla.

Virikkeistäminen ruuan avulla on loistavaa koiramaista puuhaa! Mitä kauemmin koira saa käyttää aikaa ruokailuun, sitä paremmin se voi. Koirille kannattaa tarjota mahdollisuuksia ruuan etsimiseen, saalistamiseen ja pilkkomiseen. Ruokaa voi piilottaa ympäri asuntoa tai käyttää leluja, joita saa eläinkaupoista.

Aidot luut pitävät koiran hampaat hyvässä kunnossa. Samalla koira pääsee tyydyttämään jäystämis- ja pureskelutarvettaan. Muista, ettei luita saa kypsentää, koska silloin niistä voi irrota teräviä siruja!

Koirille voi tarjota:

  • laadukkaita nappularuokia, joita saa mm. eläinkaupoista
  • raakaa lihaa ja lihaisia luita + kasvissoseita
  • itse tehtyä kotiruokia, joissa mm. raejuustoa, jauhelihaa tai lihahyytelöä.