Kissa joka pelästyi muuttoa

Muuttopuuhissa ja uutta oppimassa

Noin 8-vuotiaan Della-kissan päiviin tuli muutosta, kun oli taas kodinvaihdon aika. Della oli tullut meille aikuisena kissakaverinsa kanssa ja olemme jo kerran muuttaneet, ja muutot ovat sujuneet melko kivuttomasti. Tällä kerralla paikanvaihtoa suurempi muutos oli se, että emäntä vaihtuisi - Della ei asuisikaan enää pääasiassa äitini kanssa vaan minun kanssani.

Lisää jännitystä toi se, että äiti oli muuttamassa kahden koiran taloon ja minä tulisin kaupunkiin vasta parin päivän päästä äidin muutosta. Della ja koirat on mahdoton yhtälö, joten Dellalle piti keksiä jokin väliaikainen paikka. Uusi asuntoni ei tuntunut hyvältä ratkaisulta, ei olisi kiva olla paria päivää yksin vieraassa paikassa, vaikka siellä olisikin tuttuja huonekaluja ja hajuja. Della päätettiin siis viedä mummulaan välipäivien ajaksi. Siellä oli riittävästi tilaa olla piilossa ja kuitenkin sen verran kaikkea mielenkiintoista, että aika kuluisi uusia paikkoja tutkaillessa. Della on erittäin utelias, mutta myös kovin arka.

Kun oli aika hakea Dalla uuteen kotiin, selvisi, ettei Dellan saaminen pois sängyn alta olisi helppo tehtävä. Della tuli esille vain äitini seurassa, ja silloinkin pitkän ajan jälkeen. Emme saaneet Dallaa kuljetuslaatikkoon, vaan se pakeni aivan perimmäiseen nurkkaan. Äiti kävi katsomassa somuutaman päivän välein, mutta ei hennonut yrittääkään kiinniottamista. Jo se että Della tuli silitettäväksi, oli paljon.

Yhtenä päivänä mummu soitti, että Della on kadonnut. Kaikki paikat oli tutkittu eikä ruokakuppikaan ollut tyhjentynyt. Pidin katoamista epätodennäköisenä, mutta etsintä päättyi ihmettelyyn. Aloin valmistautua siihen, etten näkisikään Dellaa enää.

Etsintää seuranneena aamuna mummu soitti taas - ja välitti terveiset Dellalta! Siellä se oli ollut, viimeiseksi tutkimassani kaapissa, niin perällä ettei tuffakaan ollut nähnyt kuin korvat viimeisen laatikon takaa. Mikä helpotus! Äiti meni taas tervehtimään Dellaa tuohon suureen kaappiin, jossa kissa oli selvästi säikähtäneenä ja peloissaan. Hiljalleen Della kuitenkin söi ja joi vähän. Kaapista Della siirtyi taas majailemaan sängyn alle.

Mennessäni seuraavan kerran mummulaan päätin lähteä sieltä kissa kainalossani. Mummulaan oli jo viety koiran kuljetuskoppa, joka oli kissan laatikkoa isompi. Koiran haju ei suoranaisesti houkuttelisi Dellaa, mutta suurempi koko olisi ehkä hyväksi.

Della lymyili sängyn alla hievahtamatta, pupillit suurina ja kiiltävinä kuin posliinilautaset. Kyseinen sänky oli siis tiiviisti alkovissa kahden seinän välissä, hyvin kätevä tällaisiin tapauksiin. Koska Della ei tehnyt elettäkään tullakseen näkyviin, hivuttauduin sentti sentiltä sängyn alle. Tilaa ei juurikaan ollut, mutta menin niin perälle kuin pääsin ja sain vielä kädenkin ojennettua. Haave valjaista ja ulkoilutuksesta kipitti valovuosien päähän. Pidettyäni kättäni vähän aikaa ojennettuna Della tuli minua kohti! Rapsutuksia ja haistelua. Menin taaksepäin, Della seurasi kättäni välillä pysähdellen. Sitten yhtäkkiä pinkaisu takaisin lähtöpisteeseen, ja minä ryömin perässä. Toisella kerralla pääsimme jo melkein pois sängyn alta, mutta maanittelu alkoi taas alusta. Ainakin viisi kertaa palasimme alkuun, mutta vihdoin Della tuli kokonaan sängyn alta, kun huoneessa ei ollut lisäksemme muita. Oioin itseni suoraksi, mutta Della maastoutui heti, jos nousin pystyyn. Pysyin siis matalana koko ajan, ja yhdessä kuljimme pitkin huonetta. Laitoin makupaloja kuljetuskoppaan, ja kun Della tuli kopan lähelle, kevyesti työnsin Dellan sisälle ja sain suljettua oven. Sillä hetkellä Della ei välttämättä arvostanut tekoani kovinkaan paljon, mutta itselleni jäi sellainen olo, että suhteemme vahvistui tuon tunnin aikana.

Uudessa kodissa Della ryntäsi heti sängyn alle, mutta jo parin tunnin kuluttua se tepasteli ympäriinsä ja tutki uutta kotiaan ja perhettään kuin mitään kolmen viikon erakkoelämää ei olisi ollutkaan. Tuosta ensimmäisestä päivästä lähtien Della on ollut seurallisempi ja rohkeampi kuin koskaan aiemmin, tosin se saattaa säikähtää pienintäkin risahdusta. Nyt myös ehkä ymmärrän itsekin Dellaa paremmin ja osaan rohkaista sitä tulemaan lähelle. Ajattelin silti, että kunhan sängyn alla vietettyjen päivien silitysvaje on täynnä, Della on taas entisensä.

En ole yhdessä vietettyjen vuosien aikana saanut silittää ja rapsuttaa Dellaa niin paljon kuin nyt uuden alkumme jälkeen. Pari kuukautta kotiutumisen jälkeen Della on ollut valjaissa ulkona muutaman kerran. Kahden peiton alla tai kaapissa piileskely taitaa olla mukavinta, mutta nurmikkokin uskoakseni houkuttaa...

Terveisin Tiia, joka oppi kissaltaan paljon