Koiran tarkoitus

Näkemys koiran tarkoituksesta

Eläinlääkärinä toimiessani minut kutsuttiin kerran tutkimaan erästä Irlanninsusikoiraa. Koiran
omistajat, pariskunta ja heidän 6-vuotias poikansa, olivat kaikki hyvin kiintyneitä lemmikkiinsä.
Tutkittuani koiran totesin, että se oli kuolemassa syöpään. Kerroin perheelle, että en voinut tarjota
tälle vanhalle ja rakastetulle koiralle mitään muuta kuin eutanasian. Koira voitaisiin saattaa
viimeiselle matkalleen heillä kotona, turvallisesti, omien ihmisten ympäröimänä.

Seuraavana päivänä, kun menin nukuttamaan koiraa, tunsin tutun kuristavan tunteen kurkussani.
Pikkupoika vaikutti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa viimeistä kertaa. Muutamassa
minuutissa koiravanhus nukahti rauhallisesti viimeiseen uneen. Istuimme hetken yhdessä puhellen
siitä surullisesta tosiasiasta, että eläimet elävät paljon lyhyemmän ajan kuin ihmiset. Silloin poika
sanoi: "Minä tiedän miksi". Yllättyneinä me kaikki jäimme kuuntelemaan. Se, mitä hän sanoi
seuraavaksi, hätkähdytti minua. En ollut koskaan kuullut yhtä lohduttavaa selitystä. Poika jatkoi:
"Ihmiset syntyvät siksi, että he oppisivat, miten eletään hyvä elämä. Että rakastetaan ja ollaan kilttejä
toisille. Mutta koiratpa osaavat jo tämän. Siksi niiden ei tarvitse elää niin pitkään."

Illalla laadin listan siitä, mitä ihmiset voivat oppia koiralta:

  • Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään
  • Älä koskaan kieltäydy huviajelusta
  • Kokemus raikkaasta ilmasta ja tuulesta kasvoillasi on silkkaa hurmiota
  • Ota nokosia
  • Venyttele ennen ylösnousua
  • Juokse, telmi ja leiki päivittäin
  • Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua
  • Vältä puremista silloin kun pelkkä murahdus riittää
  • Lämpiminä päivinä pysähdy makailemaan pehmeällä nurmella
  • Kuumina päivinä juo runsaasti vettä ja lepäile varjoisan puun katveessa
  • Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoas
  • Riemuitse pitkän kävelyn tuottamasta ilosta
  • Ole uskollinen
  • Älä koskaan teeskentele olevasi jotain muuta kuin mitä olet
  • Jos jokin tarvitsemasi on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen
  • Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa lähellä ja nyhjäise hellävaraisesti
  • NAUTI JOKAISEN PÄIVÄN JOKAISESTA HETKESTÄ!