Minun tarinani

Tämä on tarina eräästä pienestä kanista, jonka elämä ei alkanut niin hyvin.

Kolme vuotta sitten kaverini otti kanin vahinkopentueesta, josta kanit annettiin ilmaiseksi. Hän luuli
ottaneensa naaraskanin, koska niin kasvattaja hänelle uskotteli. Kani kuitenkin todettiin uroksesksi.
Yhden ja puolen vuoden jälkeen kaverini halusi palauttaa kasvattajalle, joka ei kuitenkaan ottanut mitään
vastuuta, niinkuin kavattajan pitäsi tuossa tapauksessa.

Vielä hetken kaverini hoisi kani hyvin, mutta jonkin ajan päästä kiinnostus lopahti ja kani jäi heitteille.
Yritin saada ystäväni hoitamaan kania ja kävin sitä joka viikko hoitamassa, leikkasin kynnet, siivosin
häkin ja ulkoilutin, mutta se ei riittänyt vaan kani parka laihtui ja meni todella huonoon kuntoon. Mietin jo
ilmoittaisinko eläinsuojeluun, mutta en tiennyt miten tai mitä kautta, joten järjestin kanille häkin meille. Se
kuitenkin vei oman aikansa, koska uros kani ei tulisi toimeen kummankaan minun kanini kanssa.

Kun vihdoin sain järjestettyä häkin, otin kanin meille, madotin sen ja hoidin sekä ruokin niin hyvin, että jo
viikkossa se oli terve kuin pukki ja sopivan massakas.

Pian kuulin kuitenkin, että kaverini oli ottanut taas uuden kanin. Leijonanharjaskanin, jonka sukupuolta ei
myöskään tiedetty. Kysyin kaveriltani, mitä hän nyt tekisi vanhalle kanilleen, koska minä en sitä voisi
loputtomiin hoitaa, jolloin kaverini vastasi laittavansa sen joko myyntiin tai antavansa isänsä teurastaa
kani paran.

Sitä en eläin- ja erityisesti kanirakkaana ihmisenä sallisi, joten kani on ollut minulla kohta kaksi
kuukautta odottamassa, että omistaja laittaa sen myyntiin, mitä ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut.

Tässä näätte miten monimutkaista voi olla, kun tekee oikein ja puolustaa pienempiä. Mutta sen sanon,
se kun näkee kanin kunnon paranevan päiväpäivältä ja näkee sen lähtevän viimein uuteen
huolehtivaiseen kotiin, se on hieno tunne.

Lähettäjä: Jasmin