Väinön selviytymistarina

Huhtikuussa vuonna 2006, normaalina maanantaiaamuna työpaikallani Vantaan kaupungineläinlääkärin vastaanotolla, minua odotti surullinen yllätys. Surkea ja likainen pieni koira katseli minua löytöeläinhuoneesta. Päivystykseemme oli tuotu viikonloppuna bussista talteen otettuna löytötavarana koira. Koira oli löytynyt kassiin suljettuna bussin takaosasta. Koiran lisäksi ruskeassa kassissa oli lappu, johon oli kirjoitettu ”Arska 10v”. Tämä tarkoittanee pienen koiran nimeä ja ikää.

Koira oli hurjan huonossa kunnossa: turkki oli yhtä likaista takkua, kynnet todella pitkät ja suu täynnä hammaskiveä. Se oli laiha ja kuivunut. Sen vaaleat limakalvot kertoivat anemiasta. Koiran liikkuminen muistutti lähinnä vaappumista. Etujalat olivat vänkäsääret, kun taas takajalat pihtikoivet. Jalkojen virheasennot johtuivat luultavasti vääränlaisesta ravinnosta tai synnynnäisestä viasta. Näin huonokuntoisena koira ei olisi tullut elämään montaa päivää.

Koiralta kuului sydämestä sivuääni, mutta päätimme kuitenkin eläinlääkärin kanssa rauhoittaa koiran, jotta saisimme hoidettua suun, turkin ja kynnet kuntoon. Pientä koiraa nesteytettiin, takut ja kynnet leikattiin, turkki pestiin ja suu hoidettiin kuntoon. Hammaskiven ja mätää tirskuvien ikenien alta löytyi heiluvia hampaita, joita jouduttiin poistamaan.

Rankan suuoperaation ja rauhoituksen seurauksena koiran kunto heikkeni entisestään. Sen hengitys oli ajoittain vaivalloista ja limakalvot olivat pelottavan vaaleat. Otin koiran kotiini seurantaan. Ajattelin, että sen pieni sydän tuskin kestää aamuun asti, niin tokkurainen ja heikkokuntoinen pieni otus oli.

Kotiin päästyäni laitoin koiran nukkumaan vilttien sisälle. Annoin sen olla rauhassa vierashuoneessamme, vaikka hoivaviettinen ajokoiramme Pena olisi kovasti halunnut mennä hoitamaan pientä toipilasta. Odotin ja kävin aika ajoin tarkistamassa koiran hengityksen ja limakalvojen värin. Limakalvojen väri kertoo paljon koiran kunnosta ja hapen saannista. Muuta en voinut tehdä, pienen koiran oli taisteltava elämästään itse.

Ristimme koiran Väinöksi. Se oli jykevä nimi pienelle koiralle. Päivän kääntyessä iltaan nosti Väinö päätään vilttien seasta. Sen silmät sojottivat itään ja länteen, ja ilme oli sekava. Hetken mietittyään Väinö päätti nousta vällyjen välistä ja lähteä etsimään ravintoa. Ensimmäinen uhri, joka tielle sattui oli mieheni Jarkko, jolla oli karkkipussi kädessä. Väinö päätti seurata rapinaa ruuan toivossa. Annoimme pienen annoksen pehmeää ruokaa harvahampaiselle Väinölle, joka oli yhtäkkisesti noussut liki kuolleista. Ruoka hävisi lautaselta välittömästi, Väinöllä oli todella kova nälkä. Ruokailun jälkeen päästin Väinön ulos aidatulle pihalle. Poika kävi nostamassa jalkaa hankeen ja kipitti takaisin sisälle karkkipussin rapinan perään.

Seuraavana päivänä Väinö meni eläinsuojeluneuvoja Miska Kaihlamäelle hoitoon antibiootti- ja kipulääkekuuri mukanaan. Kaikki lähti sujumaan hyvin. Lääkekuurit koira söi valtavan nälän tuoman ahneuden voimin. Pieni herra alkoi päivä päivältä vahvistua.

Iltalehti kävi tekemässä tapauksesta jutun, mutta tämänkään jälkeen ei saatu tietoa siitä, kuka jätti Väinön bussiin. Uutta ja huolehtivaa kotia alettiin etsiä pirteälle herralle. Ensimmäisen kyselyn Väinöstä sain Keski-Suomesta, kotipaikkakunnaltani. Uusi koti vaikutti erittäin lupaavalta. Väinö pääsisi eläkepäivikseen maalle toisen pienen koiran kaveriksi. Huhtikuun puolivälissä kaupat tehtiin, ja Väinö pääsi uuteen ja viimeiseen kotiinsa. Uusi elämä maaseudulla on sujunut hyvin. Koirakaverinsa Jasun kanssa herrat asuvat kahta vierekkäin olevaa kotia. Kävin vierailulla Väinön uudessa kodissa huhtikuun lopulla ja näin omin silmin, kuinka suuresti koira nautti elämästään. Väinö mennä tepsutti omalla pihallaan, esitteli minulle oman petinsä ja nautti aurinkoisesta päivästä talonsa rappusilla.

Varsinainen talon isäntä Väinöstä paljastui siinä vaiheessa, kun ajokoiramme Pena otettiin autostani pihalle. Väinö tulla töpötti vänkäsääriensä kanssa hurjaa vauhtia Penaa kohti ja urheasti puolusti pihaansa. Väinön pienestä suusta tuli niin voimakkaasti ”vuhv vuhv”, että 20 kiloa isommalla Penalla meni häntä koipien väliin. Tämän talon isännästä ei ollut epäilystäkään.

Eläinsuojeluvalvoja Krista